tiistai 26. helmikuuta 2013

Onni on pieniä asioita.

"On parasta kun paistaa aurinko. 
Tuli mieleen viime kevät, kun maattiin viltin alla partsin sohvalla <3"

maanantai 25. helmikuuta 2013

Ikävä.


On tosi vaikeeta kertoa, kuinka paljon välittää, kun on kaukana. Kavereita on tottunut näkemään päivittäin, kuulumiset kerrotaan kasvotusten, ei facebookissa, toisesta välittäminen tulee itsessään, kun tavataan. Kaukana ollessa on vaikea kertoa, että on ikävä kaikkia kavereita, ei tule juteltua välttämättä facebookissa, odottaa vaan että näkisi. 
On niin vaikea kertoa välittävänsä, kun ei saa kantaa aamukahveja sänkyyn, eikä halata toista, olla vaan siinä vieressä sanomatta sanaakaan, ja toinen tietää, että se välittää. Mutta kun on kaukana se on hankalaa. Ja ärsyttävää ja kamalaa. Mutta Perjantaina koti <3
 ps. maailman paras alku tälle viikolle, näin Tatun <3 ja viikonloppuna Koutsin ja Ellun ja vietin aikaa Tinan ja Nikon kanssa!  jaksaa olla tän viikon vielä. (:

Matkalla kadotukseen.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

It's your choice!


Ok, ensiks, Anteeks kaikki. Älkää vihatko mua tai itteänne tän postauksen jälkeen, tai vaipuko johonkin vitun itsesääliin. Toiseks, en tosiaan tiedä miks kirjotan tän päivityksen, tai tiedän. Haluun avata suuni, koska mua ärsyttää ja toisekseen toivoo, et ees jonkun mieli vähän kirkastuis ja silleen.

Mua ärsyttää ihan suunnattomasti, että ennen mun lempiblogeihini kuuluneet blogit ovat muuttunu. Tai selatessa facebookkia, tumblria tai weheartitiä kaikki vaikuttaa paskalta. Taas on joku helvetin ranteet auki oon ruma ja läski -villitys menossa. Oh how sad! Ihan oikeesti ihmiset, c'moon.

1. Kuka on nätti arvet ranteissa? - Ei kukaan.
2. Onko kaikki se rumuus sun omassa päässä? - On.
3. Onko kaikki niin vitun pinnallista paskaa, että sillä sisäsellä kauneudella ei oo mitään merkitystä? - Toivottavasti ei
4. Onko lihavat ihmiset rumia? - Luultavasti te ette ajattele niin, paitsi itestänne. 
5. Onko tyhmää ajatella niin? - On.
6. Onko elämä paskaa, koska on itse sitä mieltä? - On.
7. Onko elämä paskaa, jos aattelee, että se ei ole? - Ei. 
8. Onko itsesääli ihanaa? - Ei, lopettakaa se.
9. Onko väärin päättää olla onnellinen? - Ei ole, vittu päättäkää olla onnellisia.
10. Onko mun postaus ihan dorka? - Ei, koska mä halusin kirjottaa tän. Mä olen ihana ihminen tällasena, vaikka en oo missään mallin mitoissa, eikä mun naama oo ku barbiella, enkä mä oo aina ihan yksinkertasin ja helpoin ihminen. Kilahtelen turhista, valitan mistä sattuu, mutta mä oon tällanen. Olkaa teki tollasia ja arvostakaa itteenne tollasina, elkääkä kitiskö turhasta.

Ihanaa olla tällanen täydellinen. Erilainen kun kaikki muut. Just minä. Aitous on parasta. Jos se oma naama on niin kamalan ruma, niin ei se auta, että sä tunget kilon meikkiä naamaan, se pahentaa asiaa. Ja jos oot niin fättis, että oksettaa, niin elä oksenna idiootti. Mee vaikka lenkille. Ja jos vituttaa, niin päätä, ettei vituta. Ei se elämä mitään ruusuilla tanssimsita ole, eikä kuulu ollakaan, mutta asenne ratkasee, dorka.


Ja jos joku miettii, että mistä minä tiedän asiasta mitään, niin siinähän miettii. Mä olen onneks osannu päättää pitää elämän valosana. Sen jälkeen kun sen päätin, mä oon ollu oikeesti onnellinen. Totta kai välillä on huonoja päiviä, joku ärsyttää ja asiat stressaa, mut se on elämää, eikä sen pidä tappaa mua. Kyllä mullaki on ollu elämä paskaa ja vittumaista ja kyllä mä tiedän myös sen, että aina ei oo voimia pitää elämä raiteillaan. ei siihen aina oo voimia, mutta kyllä se asenne ratkasee aika paljon. Mä olen mun elämään tyytyväinen ihan sellaisenaan kun se on, vaikka kaikki ei olekaan niinkun satukirjoissa. Kaikesta oppii. Mä veikkaan, että jokaisella blogiinsa angstaavilla on ympärillä ihmisiä, joille pitää vaan joskus uskaltaa sanoa ne asiat ääneen. Niin sitä selviää. Minäkin oon selvinny, niin miksei muutkin?

Viimesen puolentoista vuoden aikana mä olen yrittäny lääkkeitä, nukkunu huonosti, itkeny paljon ja tarvinnu tukea. Mutta viimesen puolentoista vuoden aikana mä myös olen saanut pitää vierelläni yhen ihmisen, joka on ollu välillä kaikki se, minkä takia mä oon jaksanu, mä oon ymmärtäny, että mulla on hirmusesti hyviä ystäviä, mä olen nauranu niiden kanssa ja pitäny hauskaa, mikä parasta, mä olen päättäny, että mä olen ihana ja mä olen onnellinen.

Niin, ja elkää itkekö sitä yksinäisyyttänne, kun teillä ei ole tyttö- tai poikaystävää. Ei oo mullakaan. Ja välillä se asia on ollu tosi vaikea käsittää, varsinkin, kun se vois olla, mutta ei ole. En mä sitä tarinaa aio selittää, mutta helpompaa on olla yksin, kun seilata sen yksinolemisen ja toisen kanssa olemisen välillä. Mä oon ihan tyytyväinen mun elämään nyt, just näin, mutta välillä on ollu viakeeta. Sitä paitsi, toisen kanssa ei voi olla, jos on itellä paha olo. Silloin se paha olo voi vaikka tarttua toiseen. Sit kun on oma pää selvitetty, voi alkaa miettimään, jos viereisellä tyynyllä ois joku toinenkin pää. Älä rakastu sillon, kun olet yksin, vaan silloin kun olet valmis. Mielummin onneton yksin, kuin onneton yhdessä.

Okei joo, ehkä mun pitää nyt ollaa hiljaa ja jakamatta näitä mun hirveen turhauttavia ajatuksia kaikille. Muistakaa olla ilosia! Kevät ja kesä tulee, jee!


lauantai 23. helmikuuta 2013

Tyttö tulessa!

Mä olen varmaan kertonut, että mun suosikkisarja (ja ainoo jota oikeesti innolla seuraan) on Iholla. Mä rakastan sen ohjelman aitoutta ja niitä naisia. Se on ihan uskomatonta. Ne on niin vahvoja, mutta heikkoja. Ne on niin aitoja. Ihania. Naisia. Mahtavia. Se ohjelma antaa mulle hurjasti voimaa. Mä huomaan, etten mä oo maailman ainoo tyttö, joka välillä itkee "turhan takia". Mä en oo maailman ainoo tyttö, joka äkäilee turhista asioista. Mä en oo maailman ainoo tyttö. Mä oon vaan tyttö, jolle iskee maailmanloppu, jos jakso jää väliin. Onneksi jokaikinen on nähty. Onneksi jokaikinen jakso on muistuttanu mua siitä oikeudesta olla maailman ihanin tyttö ja elää ja nauttia ja itkeä ja raivota. Onneksi se sarja on olemassa.



Hyvää viikonloppua kaikille! <3

torstai 21. helmikuuta 2013

Mitäpä jos?


Tossa biisissä on paljon mun ajatuksia just nyt.  Mitäpä jos? Ihan kamala kysymys, jota mun ei kannattais IKINÄ miettiä. Mietin niin paljon liikaa. 

Mitäpä jos olisin päässyt lukioon peruskoulun jälkeen?
Mitäpä jos mun elämä ois ollu aina ruusuilla tanssimista? 
Mitäpä jos mun ystävät ei ois pelastanu mua?
Mitäpä jos mulla ei ois ollu unikaveria silloin kun oli vaikeeta?
Mitäpä jos olisin pitänyt jonkun niistä päätöksistä, että en enää kestä?
Mitäpä jos olisin lähtenyt pois silloin kun hän itki?
Mitäpä jos kotona ei ole enää asiat niinkuin ennen kun palaan kotiin?

Mitäpä jos kaikki on muuttunut? Mitäpä jos kukaan ei odota minua kotiin? Mitäpä jos...
Sitäpä sitten, että kadun koko loppu elämäni sitä, että olen ikinä koskaan lähtenyt kolmeksi viikoksi pois. Vaikka se kuulostaa lyhyeltä ajalta ja kyllä sen verran pitää ihmisen elää ja mennä, ilman että mikään sitä estää, niin mä aion katua sitä, jos kaikki on erilailla. Jos mä olen ainoa, joka kaipaa käpertyä sen ison peiton alle, ja jos mä olen ainoa, joka ikävöi joka ikinen päivä... Mä en kadu mun elämässä ikinä enempää mitään muuta kuin sitä, että mä olen lähtenyt. Enkä mä haluais katua näitä viikkoja. Mä oon tutustunu ihan mahtaviin ihmisiin ja mä olen tehnyt hyvää työtä. En mä halua katua sellasta. Mä haluan olla ylpeä itestäni ja näistä viikoista, ihan koko loppu elämäni. Mutta jos se yks ja ainoo asia, joka mulle tässä maailmassa merkkaa eniten, ei oo enää niinkuin ennen mun lähtöä, mä kadun tätä ihan VITUSTI. 

Mutta toisaalta, mä en halua kuulla nyt, että asiat olis erilailla, vaikka ne ois. Mä lähtisin saman tien ajamaan. Pois. Johonkin. Ihan sama. Minne vaan. Ehkä kotiin peiton alle itkemään. Tuijottamaan niitä miljoonia muistoja. 

Mutta oikeasti, en mä usko, että mitään olis käyny. Mä en usko, että mulle vois käydä nyt niin. Ei mun kipua nyt kaivata. En mä usko, että mun elämään mahtuis nyt sellasta pahaa. En halua ees uskoa. Mä uskon, että mun kuuluu nyt olla onnellinen. Ei mulla ole myöskään aikaa itkeä siellä peiton alla. Mulla on kiire. Mun pitäs kolmen kuukauden päästä seisoa rivissä ottamassa vastaan papereita. Musta tulee nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja. Se musta tulee. Ihan varmasti. 

En mä oikeestaan ees ymmärrä, että miks mä pelkään tollasta. Mä tunnen sen kaiken. Ja mä tunnen itteni. Mä vaan sekoilen poissa ollessani. Mä oon tämmönen. Ja mä tunnen sen, se ei oo samanlainen kun minä. Melko paljon eroja. Mutta mä musitan sen. Mä oon vaan vähän höhlä ja mun mielikuvitus on äärettömyys. 

Mut hei, tätä mun älytöntä koti-ikävää kävi äsken kahen tupakin verran helpottamassa parhaudet Keski-Suomesta. Ellu ja Koutsi kävi tukehuttamassa mua nauruun. Tuli paljon kotosempi fiilis, kun näki ihmisiä, joiden kanssa tulee vietettyä kotona (Keski-Suomessa) paljon aikaa. Vaikka se ykkösihminen on siellä, niin noi kakkossijan jakavat tollot oli kyllä niin piristävä näky, että ehkä mä selviän vielä 8 yötä! + yks ja sit ei tarvi olla yksi. 

one two three, ready for yesterday

maanantai 18. helmikuuta 2013

Miks mä menin taas anteeks pyytämään, kun et sä antanut kuitenkaan?

Onkohan maailmassa ketään kuka ymmärtää mut? Jossain on varmasti olemassa sellanen ihminen, joka huomaa mun jokaisesta eleestä ja ilmeestä, miltä musta tuntee. Varmasti on joku joka tuntee mut läpikotaisin. On olemassa joku, joka kuivaa mun kyyneleet, ennen kun ne putoaa. Mä olen ihan varma. En vaan tiedä löytääkö se joku mua koskaan. Ehkä ei. Sitten sen ei varmaan tarvitsekaan. Ehkä mun on tarkotus tuntea kaikki ne asiat mitä mä tunnen, ilman että kukaan muu tietää niistä. 

Onpa mun päivitykset ollu viime aikoina masentuina. Haluisin vaan kotiin, ni kaikki ois helpompaa. En ees tajunnu, kuin vaikee ois olla poissa. En saa mitään siitä, mitä mä tarvin. En jaksa enää ees pitää puoliani, viakka mä en tosiaan oo se luovuttaja ihminen. Mut mä vaan pyydän anteeksi kaikkea, mä olen sen kaiken pahan takana ja mä olen se vitun virhe. Kyllä mulla periaatteessa menee ihan hyvin, ei mulla ole mitään hätää, elkää huoliko. (:

weheartit

Ihan vaan pari lausetta.

Ei mikään tuota niin paljon huolta, tuskaa, kipua, kärsimystä, vihaa, pelkoa ja ahdistusta kuin rakkaus, mutta kuitenkin se on kaiken sen arvoista.

Ei sinun tarvitse omistaa, että voisit rakastaa.

Huolestuminen on mielikuvituksen väärinkäyttöä.

Jos joku päivä unohdan sanoa "minä rakastan sinua", älä hetkeäkään epäile ettenkö rakastaisi.

Kun olet murheellinen, katso sydämmeesi ja huomaat että itket sitä mikä on tuottanut iloa.

Riidat eivät kestäisi kauan, jos vain toinen osapuoli olisi väärässä.


sunnuntai 17. helmikuuta 2013

When nothging feels like home.

Eli siis... Mä olin tän viikon Torniossa Perä-Pohjolan Opistolla opiskelemassa vähän vaihdossa. Ja aion olla vielä kaks seuraavakin viikkoa. Mulle on viakeeta olla vieraassa ympäristössä ja mulla on ihan järetön koti-ikävä. Siis niin kova koti-ikävä, et mul on ollu samanlainen ehkä joskus ihan pentuna. Tai oikeestaan, en tiedä onko ollu ikinä. Mun oli tarkotus mennä käymään kotona nyt viikonloppuna, mut kun suunnittelin sitä, tuli vähän sellanen olo, et mua ei nyt just tarvita sinne, ku oon sanonu olevani kolme viikkoa poissa. Näinpä en siis mennyt, enkä taida mennä myöskään ensi viikonloppuna. Veikkaan, että se koti-ikävä olo vaan pahentuis, kun ajais 900 km viikonlopunaikana turhaan, kun kukaan ei oottais sua siellä.

Viikko Torniossa meni kuitenkin ihan mukavasti ja aika meni loppujen lopuksi suht nopeesti. Tutustuin myös moniin kivoihin ihmisiin. Ootan kuitenkin, et seuraavat kaks viikkoa ois ohi ja oisin jo kotona, eikä tarvis nukkua yksin.


Mun on ihan kamala ikävä kotiin. Ja ahistaa olla kotoa poissa, eikä mikään helpota sitä. Mulla on ihan liikaa aikaa ajatella asioita, ja mun mielikuvitus on melko vilkas. Mua pelottaa, et mua ei oota kotona kukaan, että tuun takasin, tai että kaikki on muuttunu. Vaikka mä tunnen ihmisen, ja tiedän sen tyylin olla olemassa, mua silti ahistaa. Mutta kun mua ahistaa muutenkin, mä en ole ikinä ollu sen luota pois viikkoa kauempaa. Nyt oon kolme. Toisaalta varmasti ihan tervettä ja fiksua olla joskus vähän erillään, kun saattaa olla niin, että elää toisen kanssa joka päivä. Mut silti tää tuntuu musta ahistavalle, en tykkää olla vieraassa paikassa. 

torstai 14. helmikuuta 2013

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ YSTÄVÄT!


Mäkin olen oikeasti sortunut siihen "Joka päivä on ystävänpäivä, tänään on torstai" - ajatteluun. Osittain. Mun tärkeimmälle ja rakkaimmalle jätin kyllä pienen paketin ennen lähtöä, minkä se sai avata tänään, mutta muuten ei ystävänpäivän toivotuksia hirveästi tästä suusta kuulunut. Tekstiviesteihin vastasin "Samoin" ja yhden kaverin kanssa juttelin muita, joten toivotin samalla hänelle ja hänen tyttöystävälleen hyvää ystävänpäivää, siinä on mun ahkeruus ollu tänä vuonna. Olisi ollut kyllä ihana lähetellä kortteja, mutta se, ettei niitä lähtenyt johtui siitä, etten ole kotona. Mutta tosiasiassa ajatteluni on mennyt muiden mukana siihen, ettei tällä päivällä ole mitään merkitystä. Se on todella surullista, ja aion muutta sitä ensi vuoteen mennessä. Kyllähän kaikki muistaa, kun pikkuisina askarreltiin koulussa söpöjä kortteja ja annettiin toisille, joillekin lahjoja, kuka tuota enää tekee? Ei kukaan. Se, miksi muutin ajatustani ystävänpäivästä takaisin siihen "vanhaan ja hyvään" ja jota ehkä kuitenkin sisimmässäni ajattelen, mutta olen sulautunut massaan (YÄK), johtui siitä, että inspiroiduin erään kaverini aivan loistavasta facebookpäivityksestä.

"Kaikki juhlapyhät ovat kaupallistuneet ja ajatus lahjasta päidemme sisällä materialisoituu vuosi vuodelta. Kukaan muu ei päätä sitä, miten sinä päästät ystävyytesi kuuluviin. Ennen jaettiin kortteja, sitten lahjoja, tämän jälkeen kaupat ja mainokset sysäsivät oman kortensa kekoon oikein urakalla. Lähivuosien nouseva trendi on taasen ollut valittaa sosiaalisessa mediassa kuinka paljon ystävänpäivän merkitys onkaan muuttunut. Kukaan ei vietä tätäkään päivää sinun puolestasi, joten jos sinusta tuntuu, että valitukset ystävänpäivän kaupallisuudesta ovat lisääntyneet, etkä sitä voi enää tehdä, koska se on liian mainstream, niin palaa juurillesi ja osta kaupasta ystävällesi konvehti tai lähetä hälle tekstiviesti. Ystävät ansaitsevat konvehdin vuodessa."


keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Can you take me far away?



Macklemore and Ryan Lewis - Wings

Tuo on ihan huikee kappale, kuunnelkaa se. Rakastan noita lapsia.

Sen lisäks, että oon innoissani tosta biisistä, oon löytäny uuden lemppari suklaan! Maraboun Valkoinen suklaa. Oh my God, se on parasta. Ei mulla oikeestaan muuta, halusin vaan hehkuttaa ton biisin ja suklaan. Ps. Haluatko tehdä minut onnelliseksi? Osta minulle Ikea. 

tiistai 12. helmikuuta 2013

Lomalla viimeinkin!

Otsikko kertoo siis viimeviikosta, jolloin olin hiihtolomalla.

Jyväskylä. Leffa. Ruoka. Tallinna. Koti. Luosto. 
Tatu. Eemeli. Jenni+lappi-ihmiset.
Ne teki mun loman. <3


  

Edelleen elämääkin suurempi koti- ja hmm, ankkaikävä! On kiva olla pitkästä aikaa Lotan kanssa (VAIKKA SE ON IHAN KAHJO), ja nauraa kippurassa lattialla, kun se kuvaa mun Anttoni (LUE: JESSE KAIKURANTA) -nallesta musiikkivideota. Siis feat. DJ Bernand (KOIRA). Jep. Kolme viikkoa ton kanssa, kyllä taidan mennä suoraan johonki mielenterveysmestaan, ASIAKKAAKS. Mut tahon kotiin, ikiomaan sellaseen, ja sinne semmosen tollon, jonka kanssa voi vaan olla. Möh. En jaksa kirjottaa tosta mun lomasta ihmeitä, mutta mutta.... No tämä kertokoot lapista.



sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Haastettu.


Ohjeet:
Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista. 

Elikkä, 11 asiaa musta... Yks. Mä pelkään paljon kaikkea, pahin on käärmeet. Ne on pahinta ikinä. Kaks. Mä olen toivottoman lälly. Siis ihan romantikkojen romantikko, itkunyyhkis. Ok, Myllis voittaa itkemisessä. Kolme. Mä asun helvetin pienessä yksiössä ja mä oikeestaan haluun pois tästä. Ja tiskikoneen. Neljä. Mulla on koirakuume. Mä haluan koiranpennun. Viis. Mulla on maailman parhaimpia ystäviä. Ne lohuduttaa ja pitää puolia ja. Kuus. Mä rakastan mun peittoa, koska se on tuplapeitto, ja jos ei voi käpertyä toisen viereen, voi käpertyä peittoon. Seiska. Mulla on keväällä ammatti! Mä olen nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja. Kasi. Mä olen onnellinen. Oikeesti tosi onnellinen. Varsinkin aamuina, jolloin aurinko paistaa ikkunasta, herään toisen vierestä, eikä oo kiire. Sillon mä oon kaikkein onnellisin. Ysi. Vaikka haluisin uuden kodin, kotona on ihanaa. Voi näyttää rumalta ja se on ihan kivaa. Kymppi. Poltan tupakkaa, mikä ei oo hyvä asia. Ykstoista. Oon haaveilija. Haaveilen tosi monista jutuista, kuten uudesta kodista, koiranpennusta, ulkomaanmatkasta, ihan oikeesta poikaystävästä, kesästä, lautailemisesta, ulkomaille muuttamisesta... Kaikesta. 

Sit vissiin kyssäreihin, 1. Millainen olit pienenä? En muista... Taisin olla ihan suht rauhallinen ja helppo. Kaikkee mitä en nyt oo. Ainakaan en tykänny tutista, sen mä tiedän. 2. Oletko tehnyt jotain sellaista mitä kadut? Jos olet niin mitä? En mä mitään pahemmin kadu, kaikki on vaan elämää ja kaikesta oppii jotain, mutta jos mä tähän nyt sanoisin jotain, enkä olis tylsä, niin sanon sen, että mua kaduttaa, että unohdin mun ystävät silloin kun olin niin toivottoman ihastunut, ettei maailmassa ollu mitään muuta kuin se yks ihminen. 3. Mitkä neljä asiaa ovat lähimpänä sydäntäsi? Mä en osaa vastata tähän. Ihan perus, rakkaus, turvallisuus, välittäminen, ja hauskanpito. En osaa sanoa muuta. Tai no jos pitäis sanoa neljä asiaa, niin varmaan siinä olis kolme perheenjäsentä ja yks muu. 4. Jos saisit aivan mitä vaan, mitä haluaisit? Olla onnellinen jatkossakin. Ja sitten vielä.... En ees alota. 5. Oletko koskaan ollut putkassa? Jos olet, miksi? En ole. 6. Jos saisit olla kaksi päivää ihan kuka tahansa, kuka olisit? Varmaan joku öö en mä tiedä hitto! No vastaan perus, oisin joku rikas, ostasin mulle itelle kaikkea ja sitten mulla olis ne kaikki kun en enää ois se. 7. Tykkäätkö laittaa itse ruokaa vai haetko mieluummin jostain valmiina? Joskus on kiva hakea ruokaa jostain, mutta kyllä mä tykkään sitä laittaakin. Varsinkin on kaikkein ihaninta, jos laittaa porukassa vaikka kavereitten kanssa. 8. Mikä oli unelma ammattisi pienenä? Näitä on ollu paljon, papista ja eläinlääkäristä parturiin ja ties mihin. 9. Raha vai rakkaus? Miksi? Miksi ei? Rakkaus ( ja rikas mies). Siksi koska mä tarvin rakkautta. Ja siksi ei, koska mä en tarvi rahaa, jos ei oo rakkautta. ps. en tiedä ketään, joka vastaisi raha? 10. Oletko koskaan suuttunut niin että olet hajoittanut jotain? Jos olet, niin mitä? Itteni ainaski. Oon varmasti muutakin. 11. Suklaa vai salmiakki? Miksi? No suklaa, koska ilman suklaata ei voi elää!


Uudet kyssärit, 1 MITÄ ON RAKKAUS? 2 MITÄ HALUAISIT JUURI NYT, JOS PITÄISI SANOA VIIDESSÄ SEKUNNISSA? ( ei saa huijata) 3 MILLAINEN VIIKONLOPPU SINULLA OLI? 4 MILLAINEN PÄIVÄ HUOMISESTA ON TULOSSA? 5 MITÄ ON OLLA ONNELLINEN? OLETKO? 6 MISTÄ SUUTUIT VIIMEKSI? 7 MITKÄ ON 5 LEMPIBLOGIASI? MIKSI? 8 MIKÄ ON LEMPIVALOKUVASI, JONKA OLET ITSE OTTANUT? (mielellään kuvalla vastaus) 9 MISTÄ HAAVEILIT VIIMEKSI? 10 MIKÄ ON LEMPIVAATTEESI/ASUSTEESI JUURI NYT? (kuva tai sanat) 11 KUVAILE BLOGIASI KOLMELLA SANALLA.

Haastan 11: Lotta, Hanna, Milka, Maija, Jossu, Roosa, Susanna, Jonna, Jenna, Laura, Puustinen. Ps. Käykää kattomassa tyttöjen blogeja, ne on ihania! :)