Lokakuu on lepposta aikaa, tekis mieli laittaa silmät kii ja kaasuu painaa.

Tekis mieli kirjottaa. En tiedä mitä, mutta vaan kirjottaa. Mulla on ikävä koulutehtäviä, ikävä wordia ja sivujen mittaisia kirjotusurakoita, jonka jälkeen itsensä voi palkita suklaalla. Haluaisin tehdä koulutehtäviä. Kirjottaa kynttilän valossa ja olla. Mutta ei, mä olen päivät töissä ja iltaisin ihmettelen tekemisen puutetta. Väsyttää ja ahistaa. Syksy on taas täällä. Syysmasennus on parasta jee. Vaikka eipä tuo vielä ainakaan kovin pahasti ole iskenyt, toisin kun väsymys. Nyt on kuitenkin aurinkoista ja kivan näköistä ulkona, mutta sitten kun ne vesisatees ja loskapaskat alkaa, ei paljon huvita sängyn pohjalta liikkua. Mutta sinne mä en jää! Vaikka syksyn ensimmäiset ahistukset onkin jo alla, niin mulla on onneksi ystäviä. Heti kun lähdin niiden kanssa liikkeelle, ahistukset unohtu, ainakin hetkeksi. En kyllä enää yhtään tiedä mitä mä kirjotan. Varmaan siitä kirjottamisen ilosta. Jos en ois näin laiska, lähtisin ulos koska on kiva ilma ja valokuvaaminen on siistiä. Mutta oon laiska. Tiskatakin vois, tai sämpylöitä tehdä, mutta pyyh... Jasmiina onneksi tulee kylään tänään, niin on jotain tekemistä. Ja kävin jo Tinalla ja Nikolla. Mutta heti kun istuin sohvalle, iski väsy. Ehkä oon kirjottamatta mitään, kun en tiedä mitä kirjottaa.