tiistai 31. joulukuuta 2013

sanoin

"Tää vuos oli kyllä mahtava, mä kasvoin ehkä enemmän ku ikinä, siis henkisesti. Musta tuli paljon itsevarmempi, luottavaisempi, mutta epäilevämpi, onnellisempi, vahvempi, aidompi, rohkeampi, vaativampi ja isompi. 2011 vuos oli varmaan mun elämän vaikein, joten 2012 tuntuu varmasti paremmalta, mutta mä oikeasti opin niin paljon juttuja. Mä tein virheitä, ihan lukemattomasti, mutta mä opin niistä jokaisesta. Enää mä en työnnä pois ihmistä, jonka tarvin mun vierelle. Enää mä en unohda mun ystäviä, kun olen tavattoman ihastunut. Enää mä en ahdistu niin usein, koska mä osaan hengittää. Enää mä en ole yhtä heikko kuin ennen, koska musta on tullu vahva.

Tää vuos oli täynnä itkua ja naurua, surua ja iloa. Mä voin kertoa, että mä olin maailman onnellisin tyttö tänä vuonna. Mua hymyilytti niin paljo, et kyyneleet valu mun silmistä. Mut mä olin myös maailman surullisin tyttö, mä en voinut tehdä muuta kuin lukittautua kotiini ja itkeä kolme päivää putkeen. Mutta aina, kaikki järjesty. Nyt mä olen ihan tyytyväinen ja onnellinen, viakkakin kouluhommien keskellä hieman stressaantunut, mutta se kuuluu asiaan.

Oon enemmän kuin valmis vastaanottamaan uuden vuoden, koska tää vuos oli parempi kun edellinen, niin seuraavasta tulee vielä mahtavampi. Mä oon valmis nousemaan ja jatkamaan matkaa. Ens vuonna on varmaan luvassa iloja ja suruja ja paljon muutoksia, sillä mun koulut loppuu ja elämä muuttuu sen kautta. Ainoo asia mitä mä toivon ensi vuodelta, sen lisäks, että se olis vähintään yhtä hyvä kuin edeltäjänsä, on se, että mä en halua menettää yhtään mun läheistä ihmistä (enkä Poitsua!). Mun vuosista, oli se sitten uusi tai vanha, tekee aina onnellisemman ne ihmiset, ketkä mun vieressä seisoo. Mulla on maailman parhaimmat ystävät, jotka on kaikki ihan erilaisia, mut silti yhtä tärkeitä, ja niistä mä en luovu, vaikka ois vuos 2079.

ps. Erityiskiitos tästä vuodesta Tatulle, koska se on maailman ihanin. <3" 


Näin kirjoitin vuosi sitten tänne. Tosta tekstistä tuli tosi hyvä olo nyt, ja on tosi hyvä olo lähtee kertoon tästä vuodesta myöskin. On vaan aina niin vaikeeta alottaa... VAROITUS: Tästä tulee pitkä teksti.

Mun vuosi alko sillä, kun heräsin sen kaikkein rakkaimman ja tärkeimmän vierestä, mutta samalla mä myös "päätin" sen ihmissuhteen. Niin tapahtu viimesimmän vuoden aikana puolin ja toisin, mutta tuossa se vieressä kaikesta huolimatta kököttää. Ja siitä olen ihan helvetin kiitollinen joka ikinen päivä. Kaikista muistakin rakkaista olen kiitollinen. En ole menettänyt yhtään tärkeää ihmistä tämän vuoden aikana, ja mulla on (edelleen) maailman mahtavimmat ihmiset ympärillä. Niin ihana perhe ja niin ihanat ystävät!

Itsestäni voisin myös vähän puhua... Olen suunnattoman ylpeä itestäni, siis aivan älyttömän ylpeä! Valmistuin ajallani nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi, toisin kuin varmaan kaikki tämän pallon ihmiset uskoivat, minä mukaan lukien. Mä kuitenkin skarppasin sitten kun oli pakko ja mä hoidin homman niin sanotusti himaan. Opettaja sanoi minulle kevätjuhlaaamuna "Riitta, sä saat paperit tänään!". Huh huh, aikamoinen suoritus oikeastaan. 

Mulla kävi valmistuttuani todella hyvä tuuri, enkä joutunut työttömäksi, niinkuin valitettavasti useimmat kolleegoistani. Olen tehnyt puoli vuotta päihdetyötä, josta olen nauttinut todella paljon. Se on antanut ja myös ottanut minulta voimia, se on ohjannut elämässä ja rikastuttanut hirmuisesti. Uutta alkua ja uutta koulua luvassa vuoden vaihteen jälkeen, jolloin työpaikka saa jäädä taa ja lähden kohti uusia seikkailuja. 

Olen myös muuttanut Äänekoskelle Karhunlähteelle kivaan kämppään. Asunto on isompi kuin edelliseni, mutta silti alkaa välillä käymään hieman ahtaaksi tämä. Varsinkin kun harvoin siellä yksin tulee majailtua. Muita suuria ja mahtavia mullistuksia en jaksa luetella, ehkä tuossa ne tärkeimmät. Paitsi hei, meikäläinen siirty nykyaikaan ja hankin älypuhelimen! Wuhu!

Uusi vuosi, uudet kujeet, eikös se niin mene? Tosiaan vuoden alusta alkaa koulu ja tästä tytöstä tulee jonain kauniina (tai vähemmän kauniina) päivänä lähihoitaja. Opiskelukammoinen tyttö sai sitten hankittua itsensä kouluunkin tässä. Noh, katsotaan mitä tuleman pitää... Lisäksi aion jatkaa taas muutaman kuukauden tauolla ollutta treenaamista, pitää ihmissuhteet kasassa ja muistaa ystäviä ja perhettä tarpeeksi usein. Mitähän muita uuden vuoden juttuja mulla on taas mielessä...

Ainiin, lupaukset... "Lupaan etten lupaa mitään" on ehkä maailman kuuluisin lupaus ikinä, enkä tosiaan sano sitä. Mietin luvata limpparilakkoa, sipsilakkoa tai jotain muuta vastaavaa, mutta koska nuo on aina niin huonoja menestymään niin päätin, että LUPAAN OLLA PITÄMÄTTÄ VUODEN AIKANA MITÄÄN LAKKOA. Jos haluan syödä sipsiä vähemmän, sitten syön, mutta lakkoihin en ala. Sitä tekee vaan enemmän mieli kaikkea, jos alkaa lakkoilemaan. Lupaan myös kasvaa taas ihmisenä, oppia paljon uutta (suht hyvä tavote, kun alottaa uuden koulun), KOITTAA olla ahkerampi valokuvaaja ja bloggaaja. (Tuo ei ollu varsinainen lupaus, se oli yrityslupaus) Ja aina voi luvata olla kiltimpi, ystävällisempi ja ihanampi, mutta minä olen sitä valmiiksi niin kovasti, että en tiedä voiko enää parempaan pystyä. ;) Hah hah, no lupaan rakastaa vähän enemmän mun tärkeitä ihmisiä!

Hyvää uutta vuotta kaikille, juhlikaahan riittävästi, mutta olkaa varovaisia! Puspus.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

ja vain lapset laulaa...

EILEN LUVATTIIN LUNTA VALKEAA LUNTA TAIVAAN TÄYDELTÄ MYRSKYN MERELTÄ TÄÄLLÄ
PUHUTAAN ETTÄ SATAAKO VETTÄ VAI SAADAANKO JOULU LUMINEN LAPSILLE JOULU UNIEN 
JOKU TOIVOO VAIN UNTA PALJON PAREMPAA UNTA JA ETTÄ OLTAIS NUORIA IKUISESTI OLTAIS
NIINKUIN NE JA LAHJOJEN VUORIA VIELÄ VÄHEMMÄN HUOLIA SITTEN TALVEKSI ETELÄÄN
RAHAA TEKEMÄÄN ETTÄ ELETTÄISIIN TÄÄLLÄ LEVEEMPÄÄN 



Viitasen Piia - Eilen luvattiin lunta

perjantai 13. joulukuuta 2013

joulumieltä pikkusen

Turhahan sitä ajoissa olis olla.... Joulukorttien suhteen esimerkiksi. Huomenna pitäis olla postissa menemässä ja tänään soittelin ympäri Suomen maata osotteita. Lahjojen kanssa en sen aikasemmassa ole. Muutama lahja valmiina, mutta useat vielä oottaa neulomistaan ja ostamistaan, osalle en tiedä vielä edes mitä ostaisin. Oikeastaan en edes tiedä kenelle kaikille minun pitäisi lahja hankkia. Lähimmille ystäville ja sukulaisille tottakai, mutta rajan vetäminen on aina niin vaikeaa. Muuten oon aika rauhassa vielä joulun suhteen. Valoja en oo itelle edes jaksanut viritellä, kynttilät toimii. Varsinaisesti joulusiivoukset ja muu hössötys alkaa vasta muutama päivä ennen aattoa, kotona vanhempien luona. Vietän kyllä "toisen joulun" etukäteen täällä Äänekosken kodissa, kun tuntuu niin kodille ja perheellekin jollain tapaa, niin tuntuu tärkeältä viettää joulua myös ihan kahdestaan tuon yhden kanssa täällä, kun ei sitten oikeana jouluna kuitenkaan nähdä.  Saa vaan nähdä, että miten meidän jouluruualle käy, toinen on nirso, eikä toinenkaan ole jouluruokia kokkaillut aiemmin. Kinkun hankkimisen olen jo sysännyt vastuultani pois, sitten vaan mietin, että pitäiskö tehdä perunalaatikkoa tms... Luultavasti löydetään ittemme jostain grillinjonosta!
  Miten te vietätte joulua? Kenen kanssa? Itse en ainakaan osaisi viettää sitä missään muualla kuin mummolassa, en ikinä.


Ihanaa lähetellä kortteja! Saankohan itse yhtään?
Rakkaudesta sohvaan ja sohvasta rakkauteen ja sohva on rakkaus ja rakkaus on sohva.











sunnuntai 8. joulukuuta 2013

I've tried so hard but I can't let you go



Rasti listalle, The Sounds nähty!

Ton biisin kuuleminen itsenäisyyspäivänä sai kyyneliä silmänurkista. Soundsin näkeminen oli huikeeta ja yks ikimuistoisimmasta hetkistä mun elämässä, ehkä paras keikka ikinä. Oli myös siistiä olla ensimmäistä kertaa katsomassa keikkaa Tavastialla. Tavastialla on tullut ennenkin vierailtua, mutta nyt kun näki siellä loppuunmyydyllä keikalla sen fiiliksen, niin vou. On se vaan siistiä. Mutta ei se nyt varsin se syy ollu, miks piti vähän kyyneleitä pyyhkiä. Se johtu siitä, kuinka paljon toi biisi muistuttaa mulle mun elämäni tärkeimmästä ihmisestä ja sillä samalla hetkellä kun toi soi, mä mietin viimesintä kahta vuotta. Tasan kaks vuotta, Suomen itsenäisyyspäivänä. Kaks vuotta on aika pitkä aika, mutta toivottavasti lyhyt tulevaan verrattaessa. Tasan kaks vuotta ylä- ja alamäkiä, vihaa ja rakkautta. Enimmäkseen rakkautta. Sillä hetkellä kun toi biisi soi, mä en ois voinu olla onnellisempi miettiessäni mun rakkautta. Huh, se fiilis. Love you darling!

tiistai 3. joulukuuta 2013

avautumisraita1

Tänään kuulemani asiat sai minut miettimään paljon, niin hyvässä kuin pahassakin. Lähinnä kuitenkin hyvässä. Vaikka saamani palaute oli melko negatiivista ja leimasi minua ehkä huonoksi ystäväksi ja muuttuneeksi ihmiseksi, olen iloinen siitä. Olen iloinen, että olen muuttunut, ja että muistin sen tänään. Olen iloinen, että se sanottiin minulle ääneen. Siitä en ole kyllä iloinen, että huono ystävä olisin. Toivottavasti en.

Mietitään viittä viimesintä vuotta...

Viisi vuotta sitten olin hiljainen, sulkeutunut, itkuinen ja hieman itsetuhoinenkin "emolapsi". 15-vuotiaana olin yläasteella ja odotin sen loppumista. Asiat eivät tuntuneet olevan missään suhteessa hyvin. Koti tuntui ahtaalta, ystäviä oli vain pari, arvostelijoita useita. Annoin jokaisen sanan tuhota minua sisältä ja lukkiutua yksinäisyyteeni tahtomatta puhua kenellekään. Siedin mitä vaan, vaikka kaikki sattui.

Neljä vuotta sitten olin muuttanut uudelle paikkakunnalle. Asuin asuntolassa ja minulla oli paljon uusia ystäviä ja kavereita. Jokainen heistä hyväksyi minut juuri sellaisena kuin olin. Kukaan ei arvostellut minua, kukaan ei satuttanut minua, olin turvassa ja minusta pidettiin huolta. Aloin myös olla ehkä vähän avoimempi, eikä silmäni olleet kajaalinpeitossa ihan aina.

Kolme vuotta sitten olin pahasti hukassa. Olin sosiaalinen, esitin iloista, join, join, join ja join. Asiat vaikuttivat hyviltä ulospäin, vaikka totuus oli yhtä huono kuin ennenkin siellä syvällä sisällä. Minulla oli paljon kavereita ja ystäviä, pidin heidän kanssaan hauskaa. Elämäni oli villiä seitsemäntoistavuotiaan teinitytön elämää, jonne oli piilotettu paljon, josta kukaan ei tiennyt.

Kaksi vuotta sitten koitin saada apuakin kaikkeen, ja ehkä sainkin, mutta jostain muualta kuin sitä etsin. Juomiseni väheni, yritin selvitä elämässä ja jaksaa ihmisten avulla. Niin teinkin... Olin oppinut joskus avaamaan ovia pääni sisälle.

Vuosi sitten olin suhteellisen tyytyväinen elämääni, vaikka välillä se menikin hurjaakin hurjemmassa vuoristoradassa. Minulla oli todellisia ystäviä vieressä, osasin puhua asioista, kertoa sen totuuden sieltä syvimmästäkin raosta. Minulla oli kaikki ihan hyvin, muttei aina tuntunut siltä.

Tällä hetkellä olen varmaankin onnellisempi kuin ikinä. Vieressä on yksi, joka pysyy siinä sietäen jokaisen virheeni ja heikkouteni ja välittää minusta kaikesta huolimatta. Olen oppinut kahden vuoden aikana tästä mäkisestä ihmissuhteesta paljon. Olen oppinut pyytämään anteeksi, olen oppinut puhumaan asioista, olen oppinut olemaan itsekkäämpi ja sanomaan ei (sitä on myös opettaneet ystävät). Siedän ilkeät kommentit, en anna niiden sattua niinkuin kaksi vuotta sitten. En pyri enää miellyttämään muita, olen oma itseni, aito ja osaan myös joskus sanoa ei. (En todellakaan vielä tarpeeksi) Olen vahvempi ja itsevarmempi kuin koskaan ennen. Silti joskus itseluottamukseni meinaa romahtaa, mutta minulla on ihmisiä, jotka nostavat sen takaisin paikoilleen. Arvostan itseäni, hyviä luonteenpiirteitäni, äidillisyyttä ja huolehtivaisuutta, vaikka kuka sanoisi minusta mitä. Tiedän myös sen, etten ole täydellinen, eikä minusta sitä koskaan tule, mutta sitä pitää silti tavoitella. Rakastan itseäni ja olen ylpeä siitä.

Tässä ensimmäinen osa avautumista ja pohtimista. Jatkan myöhemmin, sillä nyt lähden nauttimaan hyvästä ja minua arvostavasta seurasta ja voittamaan bingosta!

I love you as much as I love me.

Päivät ilman sinua on
rauhallisuutta, yksinäisyyttä, hiljaisuutta, nautiskelua, onnellisuutta, omia juttuja.
Silti rakastan sinua, enkä haluaisikaan viettää jokaista päiväni ilman sinua.