perjantai 13. joulukuuta 2013

joulumieltä pikkusen

Turhahan sitä ajoissa olis olla.... Joulukorttien suhteen esimerkiksi. Huomenna pitäis olla postissa menemässä ja tänään soittelin ympäri Suomen maata osotteita. Lahjojen kanssa en sen aikasemmassa ole. Muutama lahja valmiina, mutta useat vielä oottaa neulomistaan ja ostamistaan, osalle en tiedä vielä edes mitä ostaisin. Oikeastaan en edes tiedä kenelle kaikille minun pitäisi lahja hankkia. Lähimmille ystäville ja sukulaisille tottakai, mutta rajan vetäminen on aina niin vaikeaa. Muuten oon aika rauhassa vielä joulun suhteen. Valoja en oo itelle edes jaksanut viritellä, kynttilät toimii. Varsinaisesti joulusiivoukset ja muu hössötys alkaa vasta muutama päivä ennen aattoa, kotona vanhempien luona. Vietän kyllä "toisen joulun" etukäteen täällä Äänekosken kodissa, kun tuntuu niin kodille ja perheellekin jollain tapaa, niin tuntuu tärkeältä viettää joulua myös ihan kahdestaan tuon yhden kanssa täällä, kun ei sitten oikeana jouluna kuitenkaan nähdä.  Saa vaan nähdä, että miten meidän jouluruualle käy, toinen on nirso, eikä toinenkaan ole jouluruokia kokkaillut aiemmin. Kinkun hankkimisen olen jo sysännyt vastuultani pois, sitten vaan mietin, että pitäiskö tehdä perunalaatikkoa tms... Luultavasti löydetään ittemme jostain grillinjonosta!
  Miten te vietätte joulua? Kenen kanssa? Itse en ainakaan osaisi viettää sitä missään muualla kuin mummolassa, en ikinä.


Ihanaa lähetellä kortteja! Saankohan itse yhtään?
Rakkaudesta sohvaan ja sohvasta rakkauteen ja sohva on rakkaus ja rakkaus on sohva.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

piristä mua, darling