maanantai 20. tammikuuta 2014

oletko kotona? 2 ja arvostelijan viha

Täällä mä olen! Vaikka mun kirjotusinto, ja -ahkeruus on ollut hukassa. Ollu vähän iteki hukassa. Mut silti ihan paikalla. Tunsin itteni niin niin laiskaks, että oli pakko ees jotain tekstiä tulla tuottamaan. Kohta ois varmaan tullu soittoja, et oonko hengissä. :--D Asiaa ois enemmän ku tasavallan presidentillä, muttei taitoa sano niitä silleen kivasti, niin jätän siks sanomatta. Koitan hankkia kirjotusmotivaatiota ja -taitoa lähipäivinä jostain kaapin takaa.


Anyway! Kattokaa mua. Kattokaa kuin mä hymyilen, kuin mä oon onnellinen. Tämmönen tyttö musta on tullu 21-vuoden aikana. Varmaan on virheitä takana ja sellasiakin, joista voi arvostella ja tuomita. Antaa mennä, mä en välitä. Mutta pliis, älkää arvostelko mua (tai ketään muutakaan) asioiden suhteen, jotka tekee sen ihmisen onnelliseksi. Onnellisemmaksi kuin ikinä. NEVEREVER. Ja ylipäätään kun arvostelette, niin olkaa varmoja omasta täydellisyydestänne, virheettömyydestänne ja siitä, että tiedätte asian jokaisen puolen, josta arvostelette. (=älkää arvostelko, koska paskan vitut te ootte täydellisiä. AHAHHAHAHAHA.)


Tässä taas kurkistusta mun kotiin. Ja mun keittiöön. Rakastan tota lamppua ja sen yksinkertaisuutta niin paljon. Ja toi kellokin on mahtava! Ihana ja iso ja täysin mun värinen ja tyylinen. Se oli Tatun ja nyt se on täällä ja se sopii tohon vähän niinku nenä päähän. Mut toi seinä... Mun violetti keittiön seinä. Nyt kun taas tuijotan sitä, tekis mieli oksentaa kuin ruma se on, mutta en oksenna. Mä oon saanu sen pois mun silmistä ja mielestä, enkä mä edes aattele sitä. Toi kello vie kaiken huomion. Kiitos sille.


Tässä keittiöö vähän matalammasta näkökulmasta. Toi pöytä harvoin näyttää tolle. Se on yleensä kauheitten paperikasojen + muun härpäkkeen alla. Olin vaan just taanu siivottua sen, niin nappasin kuvan kun se itse pöytäkin näkyi. Älkää kattoko tota seinää, kello ei peitä sitä just nyt.... Te kyllä missaatte mun uusimman heräteostoksen, kun tää kuva on ehkä viikon vanha. Ostin kaks ihanaa ja söpöä bambutablettia tuohon. Ne on ihanatihanatihanat! Mut mun yks lemppareimmista sisustusjutuista tässä kämpässä on noi kukat. ;Kuivatut ruusut sinisessä lasimaljakossa. Mä rakastan kukkia ylikaiken, mut mulla ei oo sellasia, koska ne ei mulla pysy hengissä. Surullista mutta totta. Ja on noissa muistoja ja tunnearvoakin noissa ruusuissa. Ainoot ruusut jotka oon ehjinä kuivanu ja säilyttäny. Ne muistuttaa mua mun valmistumisesta ja siitä että oon saanu elämässä jotain aikaseks. Sain noi tosiaan valmistujaislahjana Tatulta. Joskus (lue:aina) kun sattuu olemaan vaikee aamu, niin noi kukat muistuttaa, että sä oot päässy jo noin pitkälle, sä pääset vielä pitemmälle, kunhan vaan jaksat herätä. Love it! Nykyään toi ikkunalauta on myös aivan romahtamispisteessä. Se joutuu kannattelemaan niin niin paljon tavaraa. Kasaan siihen mm. kaiken.

Hyvää illanjatkoa ihanat! (:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

piristä mua, darling