Oltiin syys-lokakuun vaihteessa Mallorcalla, josta en jaksa sen enempää tarinoida. Mutta sanonpa vaan sen, että kannattaa unohtaa se 'turistihelvetti' ajatelma saaresta. Kyllä, siellä on turisteja, mutta siellä lomastaan saa tehtyä just sellaisen kuin haluaa. Turistirysät voi välttää ja tehdä sellaisia asioita, johon suurimmat turistilaumat ei ryntää.
Mutta asiaan, Play Coll Baix. Ihan lapsille tuota en menisi suosittelemaan, mutta kaikkien hyvä kuntoisten aikuisten kannatttaa ehdottomasti suunnata vuorivuohien seuraksi tälle rannalle.
Me tiedettiin minne me halutaan mennä ja kysyttiin vähän reittiä... Meille sanottiin, että automatkan jälkeen kävelyä on 20 minuuttia, joten tämä neiti laittoi varvassandaalit jalkaan ja istui kartturiksi. Melko helposti Alcudian keskustasta löysinme oikealle tielle, jota sitten ajettiin ikuisuudelta tuntuva matka. Tie huononeni huononemistaan, mitä kauemmin sitä ajettiin. Ympäröivillä vuorilla liikkui vuohien lisäksi vaeltajia sauvoineen ja vaelluskenkineen. Muutaman kerran meinattiin kääntyä takaisin, kun epäilimme minun suuntavaistoani. Onneksi ei.
Kun tie kävi liian huonoksi autolle, jatkoimme jalan. Epäröimme hetken auton vieressä, koska merta ei näkynyt ja ohitse kulkeneet vaeltajat sanoivat, että rannalle pystyy menemään vain vuohet, koska seinämä on pystysuora. Lähdimme kuitenkin eteenpäin, minä varvassandaaleissani. Nousimme tietä pitkin korkean mäen, jossa totesin, että olisi aika urheilla myös kotisuomessa...
'Mäen' päälle noustuamme näimme vihdoin meren. Kummallakin puolellamme oli vuoret. Tasanteella oli opasteita vaellusreiteistä ja muuta infoa, muttei sanallakaan mainittuna rantaa. Silti lähdimme laskeutumaan vuoren rinnettä alaspäin uskoen, että koska on meri, on oltava ranta.
Hetken aikaa laskeuduttuamme näimme rannan, jossa makoili kahden käden sormilla laskettavissa oleva määrä ihmisiä. Sitä ilon määrää, kunnes tajusimme, ettei polkumme enää jatku. Katsoimme alas vievää rinnettä. Se oli pystysuora. Siinä sitten mietti, että olisiko pitänyt kuunnella vaeltajia, ettei rannalle pääse... Oltiin kuitenkin rämmitty jo risukossa hyvä tovi, 25 asteen helteessä, auringon porottaessa taivaalta ja varpaat rakoilla varvassandaaleissa kävelemisestä.
Hetken kerkesimme ihastella rantaa, jonne olisimme kovasti halunneet päästä, kunnes rannalta viitottiin, että meidän on käveltävä ensin rinnettä pois päin. Lähdimme siis jatkamaan. Kun oltiin päästy rinnettä alas ja polku loppui, oli edessä n. 200 metriä kallioita ja kiviä. Taas epäröitiin. Matkakuntamme ei ollut ehkä parhaimmassa kunnossa tai parhaiten varustautunut tällaiseen kiipeilyyn ja vaellukseen. Päätimme kuitenkin jatkaa.
Kyllä siinä muutamaan otteeseen meinas itku tulla kun astui varvastossullaan kivelle, joka oli yhtä tasainen ja luistava kuin varvassandaalin pohja. Pelotti. Koska nilkka on välillä ottanut helpostikin itseensä, olin kauhukuvissani aivan varma, että en pääse ikinä kotiin, kun nilkkani taitan siihen kivikkoon. Mutta kun päästiin rannalle, unohti sen kaiken.
Ranta oli täydellinen. Ihmisiä vain kymmenisen. Sitä sai vaan olla. Vesi kirkasta. Tämä paikka kannattaa lisätä 'to do-listalle' ja toteuttaa tämän elämän aikana. Kuitenkin kannattaa ottaa mukaan eväitä ja vettä riittävästi. Vähintään 2 litraa/suu, eikä niinkuin me, että kaksi litraa oli kuudelle ihmiselle. Lisäksi suosittelen, että jos et halua jalkojasi rakoille ja tuntea askeleesi edes hieman vakaiksi, tai välttää vaelluskenkäisten retkeilijöiden kummaksivat katseet, ota kunnon kengät. Tuli pitkästä aikaa niin idiootti bimbo olo kesämekossani ja varvassandaaleissani. Ja muistuttaisin myös, että mahtavissa aalloissa pomppiminen vie yllättävästi voimasi. Sitä ei siellä meressä ollessaan huomaa, mutta kun laittaa lipposet jalkaansa ja lähtee kiipeämään vuoren rinnettä takaisin ylöspäin, juotuaan reissun aikana vain muutama desi vettä (jos ei lasketa merivettä, joka puhdisti poskiontelot tehokkaasti) ja syötyään palan patonkia, on voimaton olo.
Mutta silti, kaikki on sen voimattomuuden ja väsymyksen arvoista. Ja vaikka joku erehtyi mainitsemaan mahdollisista käärmeistä ja liskoista ja teki mieli juosta takaisin autoon jo menomatkalla, en jättäisi sitä risukoissa ja kivikoissa vaeltelua väliin tuon rannan takia.
Kyseinen paikka oli kuin kuviteltu paratiisi ranta, jossa ei ole laumoittain turisteja. Toki paikassa jonkun aikaa on ihmisiä käynyt, koska vuohet olivat niin kesyjä, että eväänsä sai piilottaa ja hätistellä pois eväitäsi hamuavaa vuohea. Mutta silti. Menköä, käykää ja kokekaa!
